Post thumbnail

PEL Open Europe West -liiga, kierros 2 [raportti]

POSTED BY Jere Vanhala 21.02.2019

Usein kuulee sanottavan lausahduksen ”väki vähenee, pidot paranee”. Tällä kertaa suomalaisittain kyseinen sanonta piti suurimmalta osin paikkansa PEL Open Europe West -liigan karsintojen toisen kierroksen tulostaulukkoa ihaillessa. 128 joukkuetta ratkoi lauantaina paremmuttaan 8 lohkossa, jossa kussakin oli 16 joukkuetta. Tämä tarkoitti sitä, että 8 parhaiten pelaavaa joukkuetta jokaisesta lohkosta lunastaisi paikan seuraavalle kierrokselle kohti mahdollisia parrasvaloja.

Sinivalkoista väriä nähtiin toisella kierroksella 11 joukkueen voimin. Tämän lisäksi mukana oli myös 6 joukkuetta, joissa kussakin pelasi yksi suomalaispelaaja. Suomalaiset joukkueet olivat hyvässä iskussa, kun 7 joukkuetta selvitti tiensä tyylikkäästi jatkoon. Tämän lisäksi 5 kansainvälistä joukkuetta vahvistettuina yhdellä suomalaisella pelaajalla etenivät kirkkaasti seuraavaan lohkovaiheeseen.

Toisen kierroksen Suvereenein ja uskomattomin tulos syntyi, kun Last Crew voitti B-lohkon 114 pisteellä. Toiseksi tullut ja myös erittäin hyvin pelannut Great People Only keräsi 54 pistettä. Vaikka GPO:n pisteet olisi tuplattu he olisivat jääneet B-lohkon toiselle sijalle. Tämä kertoo uskomattomasta dominanssista, jota Last Crew kylvi taistelutantereella muun muassa 71 tapon voimin. Muistutettakoon tässä välissä, että käytössä on uusi SUPER-pisteytys, jossa taposta saa yhden pisteen ja voitosta 10.

Hurjaan 29 frägiin yltänyt Last Crew -joukkueen pelaaja D1gg3r1 kommentoi karsintojen toista kierrosta:

– Joo pelit meni hyvin, pelattiin rauhallisesti ja yritettiin ottaa mahdollisimman paljon fighteja, äskesessä roundissa enemmänkin kokeiltiin uusia asioita. Valmistaudumme round 3 scrimaamalla joka päivä ja pelaamalla samalla lailla kuin round 2 eli varmaan jatketaan kokeilemaan uusia juttuja.

Oman lohkonsa piikkipaikalta kierroksen päätteeksi löysivät itsensä A-lohkon Penguins, jossa pelasi suomalainen ball1n sekä E-lohkossa menestynyt Pirkkaesportin Minnebear. Mainittakoon myös suomalaisen PUBG-yhteisön ja yleisön suosikit sekä eräänlaiseen kulttimaineeseenkin nousseet LEMMIKKIKORPIT, jotka sijoittuivat C-lohkon viidenneksi 19 tapon siivittämänä. Tämä tarkoittaa sitä, että korppien liito jatkuu kolmannelle kierrokselle.

LEMMIKKIKORPIT -joukkueen n1queL kommentoi karsintojen tulevaa kolmatta kierrosta:

– Round 3 päätavoite on väistellä Rehab Brosia ja liikaa hikeä. Seuran tarkkailija totesi lohkon olevan jopa puolet helpompi kun toi hurja kakkoskierroksen lohko, joten joukkueella on selkeä tavoite: jatkopaikan välttäminen, koska Round 4 pelataan BO12 formaatissa.

Kaiken kaikkiaan top-5 sijoituksia lopputuloksissa ropisi suomalaisjoukkueiden ja kansainvälisten joukkueiden suomalaisvahvistusten laariin kymmenen seitsemästätoista, jota voidaan pitää hyvänä suorituksena.

Seuraavassa lueteltuna kaikki kolmannelle kierrokselle jatkoon päässeet sekä toisen kierroksen jälkeen pudonneet suomalaisjoukkueet. Listattuna myös kansainväliset joukkueet, joista löytyy suomalaisia pelaajia. Jokaisen joukkueen perässä suluissa oman lohkon sijoitus.

A-lohkosta jatkoon: Penguins (1) –> ball1n, RehabBros. (4), Where Team (5).    Tippuneet: Parrattomat Paapat (14)
B-lohkosta jatkoon: Last Crew (1), Great People Only (2).    Tippuneet: NewbieSquad (12)
C-lohkosta jatkoon: LEMMIKKIKORPIT (5), The Banished (7) –> TeemoPUBG
D-lohkosta jatkoon: FeelsDumbMan (7)
E-lohkosta jatkoon: Pirkkaesport (1) –> Minnebear, Exploding Labrats (3) –> Fantt1s
F-lohkosta jatkoon: ENHANCED(4).   Tippuneet: Team Clueless (12) –> Squeye
G-lohkosta jatkoon: Apex (2) –> Havokki.   Tippuneet: Northern Dynamo (15).
H-lohkosta tippuneet: Orion Finland (9)

 

Lähde ja lisätietoja peleistä ja tuloksista löytyy täältä.

 

– – – Kirjoittanut M00nForrest – – –