Post thumbnail

PEL Openissa edelleen vahvaa suorittamista suomalaisilta

POSTED BY Jere Vanhala 03.06.2019

Viime viikonloppuna pelattiin PEL Open Leaguen kolmannen kierroksen pelit. Joukkueet oltiin jaettu neljään lohkoon ja kustakin lohkosta kahdeksan parasta joukkuetta jatkaisi toiseksi viimeiselle, neljännelle kierrokselle.

Suomalaisittain kolmannelle kierrokselle lähdettiin vahvoista asetelmista, sillä 64 mukana vielä olleesta joukkueesta 8 oli täysin suomalaisia, sekä lisäksi yhden pelaajan verran sinivalkoista vahvistusta löytyi yhteensä kolmesta joukkueesta. Karkeasti laskettuna n. 13% kolmannen kierroksen pelaajista oli siis suomalaisia.

Lohko A:ssa pelasivat suomalaisista Last Crew, Feniks eSports ja SJK eSports. Lisäksi lohkosta löytyi myös Pirkkaesportin riveistä suomalainen Minnebear. Alkuun lohko saattoi kuulostaa suomalaisittain hyvinkin kimurantilta, sillä puolet lohkon joukkueista putoaisivat pois, mutta tämä ei suomaisille tuottanut ongelmaa. Yhteensä 6 karttaa kestänyt lohko nimittäin päättyi Last Crewin upeaan lohkovoittoon, kolmanneksi sijoittui Feniks eSports, neljänneksi SJK eSports ja viidenneksi Pirkkaesport.

Täten lohkosta A jatkoon etenivät kaikki lohkossa pelanneet suomalaiset.

Niin ikään B-lohkossa löytyi rutkasti suomalaista väriä, sillä mukana olivat YMCA Esports, MJ-Esports, sekä MEIDÄN JUNNUT. Myöskin tässä lohkossa kaikki suomalaiset onnistuivat pelaamaan tiensä seuraavalle kierrokselle, sillä YMCA Esports sijoittui toiseksi, MJ-Esports kuudenneksi ja MEIDÄN JUNNUT kahdeksanneksi.

Lisäksi B-lohkossa pelasi nimeään vaihtanut Aequilibritas eSport, jonka vaihtopelaajana pelaa suomalainen NinzaMonkeY. Myös he jatkoivat seuraavalle kierrokselle sijoittuen viidenneksi.

Lohko C:ssä Suomen lipun alla edusti ainoastaan uMx Gaming, joka valitettavasti sijoittui lohkossaan sijalle 14, joka samalla tarkoitti heidän POL taipaleensa päättymistä tältä erää tähän.

Myös Lohkoon D oli jätetty sinivalkoista väriä, sillä siinä pelasi kokonaan suomalainen Löysä.GG, sekä Pepega Esports, jonka riveistä löytyy suomalainen Kovalevy. Suomalaisten riemuksi Löysä.GG sijoittui kahdeksanneksi ja näin ikään jatkaa myös seuraavalle kierrokselle. Valitettavasti Pepega Esports kuitenkin jäi sijalle 11, joka tarkoitti Kovalevyn ja hänen tiiminsä osalta pelien päättymistä tähän.

Kokonaisuudessaan seuraavalla kierroksella pelaa siis 32 joukkuetta, joista jopa 7 täysin suomalaisia. Paljon jännitettävää riittää siis myös seuraavalle kierrokselle.

Suomalaisten sijoitukset kierroksella 3
Last Crew (Lohko A – 1.)
Feniks eSports (Lohko A – 3.)
SJK eSports (Lohko A – 4.)
Pirkka esport (Lohko A – 5.)
YMCA Esports (Lohko B – 2.)
MJ-Esports (Lohko B – 6.)
MEIDÄN JUNNUT (Lohko B – 8.)
uMx Gaming (Lohko C – 14.) [ei jatkoon]
Löysä.GG (Lohko D – 8.)
Pepega esports (Lohko D – 11.) [ei jatkoon]

– – – Kirjoittanut SPY3R – – –